Yhden perheet tai jopa yhden ihmisen pienet kierrätysteot johtavat yhdessä huomattavan suuriin muutoksiin. Suomessa kierrättämisessä olisi vielä moneen muuhun Euroopan maahan verrattuna parantamisen varaa, sillä meillä uusiokäytetään vain neljäsosa jätteistä, kun esimerkiksi Saksassa uusiokäyttöön menee peräti 99 prosenttia. Tässä listattuna viisi tärkeintä syytä, miksi kierrättäminen kannattaa.
1. Säästät energiaa ja arvokkaita luonnonvaroja
Ilmisten jokapäiväisillä valinnoilla on vaikutusta sekä ympäristön tilaan, että ihmisten ja eläinten hyvinvointiin. Kierrätys on erittäin tärkeää, sillä maapallon luonnonvarat eivät kestä ikuisesti ja tätä vauhtia ne eivät edes kestä kauaa. Kun tavaroita kierrätetään, energiaa ja raaka-aineita ei kulu niin paljon ja kaikki luonto voi paremmin. Ekologisessa kuluttamisessa painotetaan luonnonvarojen ja ympäristön säästämistä, ja kulutuksen vähentämistä huomioimalla tuotteen koko elinkaari ja suosimalla kestävää kulutusta. Jotta ympäristömme voisi hyvin, tarpeetonta kuluttamista on vähennettävä, tuotteita on korjattava useammin ja suurempi määrä jätteitä on kyettävä kierrättämään uusiokäyttöön. Hyvä uutinen on se, että kierrättäminen lähtee pienistä teoista, eikä siitä tarvitse olla paljoakaan vaivaa. Vastuullinen kuluttaminen ja kierrättäminen sekä ympäristön hyvinvointi ovat alkaneet onneksi kiinnostamaan yhä useampia suomalaisia.
2. Voit säästää ja tienata rahaa
Kierrättämällä on mahdollista säästää rahaa sekä kotitalouden että taloyhtiön tasolla. Taloyhtiöissä kerättävistä jätteistä sekajäte, jota ei kierrätetä lainkaan on kaikkein kallein kerättävä jäte. Vähentämällä sekajätteelle tarkoitettujen astioiden määrää ja tarjoamalla asukkaille erilliset kartonki-, muovi- ja lasiastiat säästävät kotitalouksille satoja euroja vuodessa. Yksittäiset ihmiset ja kotitaloukset voivat myös tienata rahaa myymällä käyttökelpoisia tavaroitaan kirpputoreilla ja tarjota näin ylimääräisille tavaroilleen uuden elämän. Tavaroiden kierrätys on yhä helpompaa näin netin aikakautena, jossa ihmisten ei enää edes tarvitse vuokrata kirppispöytää tai teipata ilmoituksia kaupan auloihin.
Yhä useampi suomalainen myös etsii erilaisia palveluja netistä. Netin vallankumouksen myötä ihmiset eivät enää käytä perinteisiä matkailutoimistoja vaan vertailevat lippuja matkailualan verkkosivustoilla, kasinopelaajat eivät enää juuri suuntaa Helsingin Casinolle, vaan pelaavat kasinopelejä netissä ja pankkipalveluitakin on tätä nykyä jo lähes mahdotonta edes saada muualta kuin nettipankista. Siispä on vain luonnollista, että myös suuri osa kaupankäynnistä tapahtuu nykyään verkossa. Netistä löytyy todella monipuolisesti eri kanavia, joiden kautta on mahdollista ostaa edullisia käytettyjä tavaroita ja myydä omia tavaroitaan uusiokäyttöön. Huutokauppasivustot kuten huutokauppa.fi, huutokauppa.com ja kiertonet.fi tarjoavat tähän hyvän kanavan ja myös sosiaalisessa mediassa on monia sivuja, joissa ihmiset ilmoittavat suurenevissa määrin myynnissä olevista käytetyistä tavaroista.
3. Toisen roina voi olla toisen aarre
Useimmilla meistä löytyy kotoa paljon tavaroita, joita emme enää käytä tai jotka eivät yksinkertaisesti enää miellytä meitä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö joku toinen voisi olla iloinen tästä samasta tavarasta. Jos sinulla on hyväkuntoinen ja siisti vaatekappale, jota et enää käytä, vie se kirpputorille tai vaatekeräykseen sen sijaan että heittäisit roskiin. Kuten mainittua, nettikirppikset ja -huutokaupat tekevät vanhojen tavaroiden kierrättämisestä entistä helpompaa, joten käyttökelpoisen tavaran pois heittämiselle ei enää ole senkään vertaa syytä. Myös omassa kaveri- ja tuttavapiirissä voi järjestää tavaroiden luovutus- tai vaihtobileitä, joiden myötä pääsee sekä nauttimaan hyvästä seurasta että raivaamaan kaappiin tilaa. Laita siis hyvä kiertämään – samalla voit myös onnistua tienaamaan mukavasti ylimääräistä!
4. Kierrättäminen edistää kiertotaloutta
Kiertotaloudessa pyritään maksimoimaan tuotteiden ja materiaalien kiertoa taloudessa mahdollisimman pitkään. Jätettä ei synny yhtä paljon ja toisen jäte on toisen raaka-aine. Esimerkiksi biojätteistä voidaan tuottaa biokaasua ja pakkausmuoveista valmistaa uusia muovituotteita — jätettä ei siis synny, syntyy vain uusia tuotteita. Kiertotalouden potentiaali on Suomessa valtava ja sitä lisäämällä säästämme sekä ympäristöämme että luomme myös tuhansia uusia työpaikkoja materiaalin käsittelyn, tuotesuunnittelun, teknologian ja palvelujen parissa. Toimivasta kiertotaloudesta hyötyvät kaikki.
5. Kierrättäminen voi olla hauskaa puuhaa
Ympäristön suojelu, ekologinen kuluttaminen, kierrättäminen… Kuulostaa tosikkojen hommalta! Näin se ei kuitenkaan ole ja etenkin monet lapsiperheet ovat löytäneet keinon tehdä kierrättämisestä todella hauskaa puuhaa. Hauskuutta arkeen voidaan tuoda esimerkiksi julistamalla kotona kisan, jossa jokainen perheenjäsen pyrkii lajittelemaan yleensä sekajätteeseen joutuvan jätteen niin, että mahdollisimman monelle tavaralle löydettäisiin uusi elämä ja roskat lajiteltaisiin asianmukaisesti. Kisata voidaan myös siitä, kuka perheenjäsenistä keksii parhaan uuden kierrätysvinkin. Lapset ovat nopeita ja halukkaita omaksumaan asioita leikin ja kisailun kautta ja pian kierrättäminen on heille jo rutiininomaista.