Toisinaan rivi- ja kerrostalojen roskakatoksissa tai rappukäytävissä näkee hyvää tavaraa, joka on vain päätetty heittää pois uusien tavaroiden tieltä. Käyttökelpoisia sänkyjä, sohvia, vanhoja työtuoleja ja paljon muuta päätyy viikoittain eri puolilla maata kaatopaikalle täysin tarpeettomasti.
Suomessa kierrätyskulttuuri on vahva ja myös kirpputorikulttuuri on ollut voimissaan jo vuosien ajan, mutta uusien tulokkaiden saapuessa maahamme muista maista ja uusien palveluiden syntyessä kaikki eivät välttämättä tiedä, että nuokin mainiot huonekalut olisi helposti ja edullisesti saanut kuljetettua kirpputorille, missä ne olisivat saaneet mahdollisuuden uuteen elämään. Muista siis kierrättää paitsi tavaroitasi, myös tietoasi!
Hakupalvelu huonekaluille
Tiesitkö, että monet kirpputorit ja kierrätyskeskukset tarjoavat hakupalvelun huonekaluille ja suurille tavaramäärille? Hakupalvelu on usein ilmainen, ja korkeintaankin edullista summaa vastaan käytettävissä. Hakupalvelu kuitenkin hakee vain kotoa kirpputorille, eikä hakupalvelua siis voi käyttää kotiinkuljetusta varten.
Mikäli olet muuttamassa tai aikataulusi on tiukka, on syytä varata hakupalvelu ajoissa, sillä etenkin pääkaupunkiseudulla ilmainen hakupalvelu on erittäin suosittu, ja hakupalvelun aikataulu on yleensä täynnä ainakin muutaman viikon päähän. Jotkut kirpputorit myös lainaavat ilmaiseksi peräkärryjä, joilla tavarankuljetus on helppoa auton omistaville, niin kirpputorilta kotiin kuin kotoa torillekin. Enää ei ole mitään syytä olla hankkimatta huonekaluja kirpputorilta!
Vain puhdasta ja käyttökelpoista tavaraa myyntiin
Kun mielessä on tavaroiden vienti kirpputorille, on syytä ensin tarkistaa lastiin menevät tavarat. Kirpputori ottaa vastaan vain puhtaita ja käyttökelpoisia tavaroita – kyseessä ei siis ole mikään kaatopaikka! Rikkinäisiä tavaroita tai kovin likaisia tai haisevia vaatteita ei kannata yrittää viedä myytäväksi. Parhaiten kirpputorille tavaroiden vienti sujuu, kun mukanasi on vain siinä kunnossa olevia tavaroita, joita itse voisit kuvitella ostavasi.
Kaikki kirpputorit eivät myöskään ota vastaan ihan mitä tahansa, joten tarkista ensin voiko esimerkiksi vanhaa mikroa viedä lähimmälle kirpputorillesi vai ei. Tämä on tärkeää tietoa, ja säästää monen suurelta vaivalta, joten muista mainita tämä kaikille ystävillesi, jotka suunnittelevat tavaroiden vientiä kirpputorille.
Valitse tarkoituksiisi paras kirpputori
Suunnitellessasi tavaroiden vientiä kirpputorille, tai kuullessasi jonkun tuttavasi suunnittelevan kirpputorireissua tavaralastin kanssa, on hyvä harkita erilaisia kirpputorivaihtoehtoja ja kertoa niistä myös ystävälle. Yleisin vaihtoehto on kirpputori, jolle tavarat lahjoitetaan ja joka sitten myy tavarat edullisin hinnoin. Tavaroista tuleva tulo menee täysin kirpputorin hyväksi, sillä tavarat eivät ole enää lahjoittajan omistuksessa, mutta vaikeasti myytävistä tavaroista vastuu on myös itse myyntipaikan.
Toinen vaihtoehto ovat siivouspäivän tai torilla myymisen tapaiset kirpputorit, joissa kaikki tapahtuu omatoimisesti aina myyntipöydän hankkimisesta rahastamiseen saakka. Tällaisella kirpputorilla myymiseen vaaditaan pitkäjänteisyyttä, sillä pöydän ääressä on oltava koko päivän ajan, mutta kun on itse paikalla, tavaroiden varastetuksi tulemisen mahdollisuus on minimaalinen. Mukavia jutustellessa asiakkaiden kanssa myös myynnit ovat yleensä suhteellisen hyvät. Omaa pöytää pitäessä voi myydä lähes mitä vain, eikä normaalien kirpputorien säännöistä tarvitse piitata. Myös omia käsitöitä tai maalauksia voi myydä tällaisilla kirpputoreilla.
Kolmas vaihtoehto on itsepalvelukirpputori. Itsepalvelukirpputorilla maksat viikkovuokraa pöydästä, jolle saat jättää tavarasi myyntiin itse määrittelemilläsi hinnoilla. Tavaroista saadun tuoton saa yleensä pitää lähes kokonaan itsellään, mutta osa tuotosta menee tietty pöytävuokraan. Itsepalvelukirpputorin ideaan kuuluu, että omasta pöydästä on itse pidettävä huoli ja kovinta myynti onkin kaikkein kivoimman näköisissä ja siisteimmissä pöydissä. Itsepalvelukirpputorilla tavaroiden varastetuksi tulemisen vaara on tietty korkeampi kuin oman pöydän ääressä myynti, mutta yleisesti ottaen tämä voi olla parhaimmillaan erinomainen tapa saada hieman lisätienestiä vain minimaalisella vaivalla tavaroista, joista haluaa päästä eroon.
Kierrätä tavarasi, tunne tavat ja kerro myös muille
Järkevä ja ympäristötietoinen laittaa tavaransa kiertoon, tutustuu kirpputorien sääntöihin ja kertoo niistä myös muille. Tällä tavalla voimme kaikki noudattaa kierrättämisen periaatetta ja tehdä pienen ekoteon ympäristön puolesta. Maailmanpelastusta parhaimmillaan!